Retket

Retkeily on partiotoiminnan perusta. Lippukunnassamme tehdään ympäri vuoden sekä päivä- että yöretkiä, jokaiselle ikäkaudelle sopivalla tasolla. Tavoitteena on järjestää kaksi yön yli retkeä per toimintakausi jokaisessa ikäkaudessa. Nämä voivat suuntautua joko maastoon tai erilaisille retkeilykämpille.

Aavanvalkeassa järjestetään vuosittain myös koko lippukunnan yhteisiä retkiä joko syksyllä tai keväällä. Nämä retket ovat tarkoitettu kaikille ikäkausille ja jokaiselle ikäkaudelle on suunniteltu ikäkaudelle sopivaa ohjelmaa. Välillä retket järjestetään yhteistyössä muiden lippukuntien kanssa.

Perinteiseksi muodostunut retki on myös Rollohallin yöpyminen, joka on tarkoitettu seikkailijoista ylöspäin. Tämä on syksyn kohokohta! Lisäksi kannustamme lippukuntamme jäseniä osallistumaan myös sekä Piirin että Suomen Partiolaisten järjestämiin tapahtumiin, kuten esimerkiksi Partiotahti, Samoaja Explo, partiotaitokisat.

Lippukuntamme osallistuu mm. piirileireille ja suurleireille. Viime vuosien aikana näitä ovat olleet Lapin Partiolaisten piirileiri Pulahus vuonna 2025 ja Suomen Partiolaisten Finnjamboree Kajo vuonna 2022.

Seuraavaksi lippukunnastamme on lähdössä aktiivinen joukkio Maailmanjamboreelle Puolaan vuonna 2027.

Leirit

Lippukuntamme osallistuu mm. piirileireille ja suurleireille. Viime vuosien aikana näitä ovat olleet Lapin Partiolaisten piirileiri Pulahus vuonna 2025 ja Suomen Partiolaisten Finnjamboree Kajo vuonna xxx. Seuraavaksi lippukunnastamme on lähdössä aktiivinen joukkio Maailmanjamboreelle Puolaan vuonna 2027.

Varusteet

Lippukunnalla on yhteisiä varusteita kuten puolijoukkueteltta, trangioita, kattiloita yms. Ota yhteyttä johtajistoon, mikäli sinun tarvitsee lainata jotain välineitä.